Oon nauttinut kesälomasta tyttöjen kanssa täysin siemauksin. Säät ovat suosineet viime päivinä, rannallakin ollaan oltu. Tulevaisuudesta sen verran, että jos hyvin käy, elokuussa meillä on uusi perheenjäsenen: 4-jalkainen ja valkoinen ja se sanoo hau! . Kolmen viikon päästä käydään katsomassa valkoisen paimenkoiranpentua ja siitä sitten luovutus muutamaa viikkoa myöhemmin. Ja uskokaa pois, minä joka vastustin uutta koiraa monta vuotta luopumisen vaikeuden takia, nyt oon aivan täpinöissä enkä malttais millään odottaa, että näemme hauvelin. Onneksi kasvattaja on laittanut sivulleen kuvia pennuista, syntymästä kaksiviikkoiseksi. Nyt pennuilla on jo silmät auki ja ovat oppineet kävelemään. Ja kasvavat hurjaa vauhtia! Vaikeaa tämä odotus tälläiselle hetimullekaikkitännenyt-tyypille...

Ainoat harmaat pilvet ovat Janinan ihottuma. Eilen siitä käytiin lääkärissä ja äsken labrassa. Tosin tuntuu, että näpyt vaivaavat enemmän äitiä kuin tytärtä, ei niitä tunnu edes kutittavan. Samoja valkoisia näppyjä oli jo keväällä Janinan kämmenselissä, mutta ne lähtivät rasvauksella pois. Nyt niitä on kyynärpäissä ja kauttaaltaan jaloissa, eikä mitenkään vähäisiä määriä.  Oon käyttänyt hydrocortisonia ja perusrasvaa ja nyt sitten  läträän niitä  oikein kunnolla. Seurataan... Ja katsotaan tulehdusarvot ja muut.

Viime viikolla Janinalla oli 6-v neuvola. Olin varma, että likka on täysin sokea, kun tällää ittensä aina telkkariin kiinni. Mutta uskottava se on, ettei näössä ole mitään vikaan. Hyvin erottui talot, sydämet, pallot ja neliöt. Muutenkin kaikki oli ok. Kasvu menee sitä omaa matalaa linjaansa, pituutta 115,9 cm (vuodessa tullut pituutta lisää 7 cm) ja paino 18,8 kg (vuodessa tullut melkein 3 kg lisää).

Aloin virkkaamaan mattoa ja Emma innostui siitä niin, että aloitti oman projektinsa. Likka leikkaa okulit itse ja virkkaa jo kuin vanha tekijä. Tätä vauhtia kuteet pian loppuu ja joudutaan leikkaamaan verhotkin. Yhdet meni jo, tosin ne oli sellaiset jotka on ostettu toiseen asuntoon eikä niille ole täällä paikkaa löytynyt. Kunhan ovat tuolla arkun pohjalla lojuneet ja vieneet tilaa.

Heinäkuussa on tiedossa kahdet häät. Toisella reissulla yhdistetään reissu Visulahteen ja käydään katsomassa sitä pentua. Ne ovatkin sellaiset häät, että morsian saa stressata itseään tietämättömyydellä työn paljouden sijasta. Nimittäin hän ei tiedä häistään toistaiseksi mitään muuta kuin päivämäärän ja kellonajan. Kutsut sentään sai tehdä itse. Toiset häät ovat viikkoa myöhemmin Tampereella, se tehdään päiväreissuna.

Viikkoa ennen juhannusta oltiin miehen kanssa tulossa kaksistaan kotia kohti Orivedeltä Koskuella, kun jouduttiin ikävään tapahtumaan. Me tultiin yhdistelmärekan peräsä ja edessä tie kaartui oikealle. H ajoi kaistan oikean reunaan ja kysyi multa, että tuleeko sieltä vastaan ketään, tarkoituksena ohittaa se edellämenevä rekka. "Joo, sieltä tulee pakettiauto ja sen perässä tuollainen  pieni valkoinen, sitten ei näy ketään." Pakettiauto tuli vastaan ja H ajoi keskiviivan tuntumaan valmiina ohitukseen, kun se pieni valkoinenkin olisi tullut. Mutta yhtäkkiä kuuluikin pamaus. Kuin ilmaa täyteen puhallettu paperipussi olisi räjähtänyt. Sekunttia myöhemmin edestä nousi höyrypilvi ja rekka ajoi ojaan. Pieni valkoinen auto ei ikinä tullut sieltä, se oli ajanut rekan eteen. Apukuski rekasta hyppäsi ensimmäisenä ulos, juoksi valkoisen auton luo, vilkaisi sinne ja totesi, ettei mitään  ole tehtävissä. Auto  meni läjään takarenkaita myöten.  Rekan kuljettaja sanoi, että auto oli vaan kääntynyt eteen, heti siinä paikassa oli aivan selvää, että se oli tahallaan tehty. Myöhemmin juorut sen varmistivat. Rekka onneksi pysyi pystyssä ojaan ajaessaan, jos se olisi kaatunut, olisi meilläkin ollut tosi tiukat paikat. Sen verran oli väliä kuitenkin, että H sai auton rauhallisesti pysähtymään ja ohjasi tiensivuun. Vastaantulevaa liikennettä ei ollut pienen valkoisen perässä, meidän perään sen sijaan tuli nopeasti pitkä jono. Yritin soittaa 112:een, se oli niin tukossa, ettei edes hälyttänyt. Sitten sieltä jonon perästä huudettiin, että siellä on yhteys hätäkeskukseen. Se oli jotenkin niin epätodellisen tuntuinen olo; me noustiin heti autosta ja mä aloin yrittää puhelua hätäkeskukseen. Tie oli märkänään bensaa ja muita nesteitä, muita ääniä ei kuulunut kuin rekan käyntiääni. Sitten tuli se apukuski rekasta ja sanoi, että älkää menkö katsomaan. Tiellä oli osia kummastakin autosta, enimmäkseen rekasta. Valkoinen auto oli pystyssä keskellä tietä, se lensi lähes 100 metriä tulosuuntaansa. Ei sitä paljoa autoksi tunnistanut. Siitä sitten kun pääsimme teimme u-käännöksen ja jatkoimme matkaa toisen tien kautta. Jalasjärvellä tuli paloautot vastaan, ambulanssi Kurikasta tuli Jokipiissä vastaan. Eipä sinne kiirettä ollut. Nostan rekassa olleille hattua tosi korkealle. He selvisivät ilman fyysisiä vammoja, kuski sai pidettyä rekan hienosti ohjauksessa koko ajan. Mutta henkisesti varmasti tosi raskasta. Ja sitä työtä täytyy pystyä jatkamaan, ajaa tuhansia kilometrejä raskaan kuorman kanssa ja mitä vaan vaan voi sattua. Siitä kun kolaripaikalta lähdettiin pos, oltiin ajettu hetken aikaa, huomasin, että mä olin tosi kiukuksissa siihen valkoisen auton  kuljettajaan. Jos vaikka onkin päättänyt tekevänsä itselleen noin, niin miksei voi ajatella muita ihmisiä, sitä minkä vaaran aiheuttaa muille tielläkulkijoille. Tiedän kyllä sen, ettei silloin ajattele muita, se on yksi lysti, mutta silti! Monena yönä tapahtumat tuli mun uniin, mutta nyt ei enää. Elämä jatkuu.

Mikseiköhän täällä näy edellinen kirjoitus tältä päivää? No, ei siinä mitään ollutkaan ja voihan olla että se tänne vielä jostain putkahtaa. Käväisin äsken varastossa ja jotain ruskeaa vilahti vierestä. Sekunnin päästä jotain mustaa vilahti ja sen ehdin tunnistaa naapurin kissaksi. Katti jahtasi oravanpoikasta. Olin jättänyt tuvan oven auki ja pikkuruinen orava juoksi kuistille ja piiloutui kenkien sekaan. Kissa istuskeli ovensuussa. Nappasin kissan syliini ja toruin sitä silitellen, ettei tälläinen peli vetele, mun pihassa ei mitään hirmutekoja tehdä. Sillä aikaa kun nostin kissan aidan yli omalle puolelle, likat nostivat kenkiä ja oravanpoikanen pinkaisi pihalle. Kissa yritti muutaman kerran tulla uudestaan ja aina nostin sen takaisin omalle puolelle. Oravanpoikanen katosi, toivottavasti turvaan.

Isäntä tuli tänään töistä tikattuna. Metallinpala oli poukannut kulmakarvan tuntumaan sen verran leviäätte, että se oli tikattu. Taitaapi meillä olla huomenna mustasilmäinen mies.

Jos viikonloppuna pukkas hikeä helteen vuoksi, tänään saa jo pukea. Öljysin äsken puutarhakalusteet terassilla ja villatakin sai hakea ylleen, sen verran kylmä tuuli puhaltelee. Likat oli aamupäivällä uimakoulussa, mä kävin sillä aikaa Tiimarissa ja Halpa-Hallissa. Ja totesin, että samalla rahalla saa Halpa-Hallista kolme kartonkia (isoa) kuin Tiimarista yhden. Varasin mukaan uimakoulu-reissulle kutimeni ja ehdinkin reilu puoli tuntia kilisyttää puikkoja autossa (jos olisi ollut lämpimämpi, olisin mennyt koreineni puistoon) ennenkuin likat olivat valmiina lähtemään hallista. Heh, nuorena sitä istuttiin parkissa uimahallin pihassa ja eipä tullut mielenn silloin, että joskus siinä joutessani kutoisin samalla paikalla. Uimakouluaika on niin lyhyt, että jos kaupassa käy, niin ei enää kannata lähteä välillä kotona käymään.

Nyt se alkoi, kesäloma. Ainakin mulla ja Janinalla. Emma saa todistuksen huomenna. Kevät on ollut tosi raskas töissä. Siitä kertonee sekin, että tämän vuoden puolella neljä ihmistä on jäänyt saikulle työuupumuksen vuoksi. Itsellä on nyt hyvin turta olo, toisaalta helpottunut, kun oma jaksaminenkin on ollut viimeisen kolmen viikon ajan melko kituuttamista, äärirajoilla mennessä. Toisaalta tulevaisuus on suurensuuri kysymysmerkki, mistä sitä mahtaa itsensä löytää. Mutta nyt nautitaan lomasta, kesästä, auringosta, kukista, linnunlaulusta, vihreästä luonnosta (voikukkia ei lasketa mukaan) ja toivotaan kunnon ukkosia, joita saisi jahdata. Ja koetan päivitellä tätä blogia useammin... Tässä nyt pidän kesälomapäiväni (seuraavat 11 päivää) oikeina lomapäivinä ja sitten alan urakoimaan: siivousta, mattojen pesua, terassin aidan maalausta. Likoilla on ohjelmassa uimakoulua ja Emma menossa käsityöpajalle. Kesään mahtuu parit häät (Heinolaan terveisiä), isä täyttää pyöreitä mistä tulikin mieleen että pitää asian tiimoilta heti soittaa siskolle... Janinalle täytyy tilata aika 6v-neuvolaan... Nautitaan kesästä!

Tyylikäs nainen istui lentokoneessa. Kun lentokone alkoi laskeutua, hän
kysyi vieressään istuvalta pastorilta:

'Pastori, voisinko mitenkään pyytää teiltä pientä palvelusta?'.
'Toki', vastasi pastori, 'kuinka voin auttaa teitä?'

Nainen kertoi ostaneensa juuri kalliin hiustenkuivaimen, ja pelkäsi

jäävänsä kiinni tullissa sen korkean hinnan takia.

'Voin kyllä auttaa teitä', pastori vastasi, 'mutta varoitan teitä,
etten voi valehdella virkailijoille.'

'Älkää huoliko', nainen vastasi, 'ei kukaan epäile pastoria.
Piilottakaa kuivain vaikkapa vyönne alle.'

Näin toimittiin.

Tullissa virkailija kuitenkin pysäytti pastorin, ja kysyi oliko tällä
mitään tullattavaa.

Pastori sanoi, ettei hänellä ollut mitään tullattavaa 'päästä
vyötäisiin saakka'.

Hetken tuumattuaan pastorin omituista vastausta virkailija kysyi:
'Pastori, onko teillä sitten mitään tullattavaa vyötäröstä alaspäin?'

Totuuden tiellä pysyäkseen pastori vastasi: 'Kyllä on.
Minulla on arvokas pieni väline, joka on tarkoitettu naisten iloksi.
Mutta tähän päivään saakka se on ollut käyttämätön.'

'Vai niin!' naurahti virkailija. 'Menkäähän siitä. Seuraava!'

Emma sai ponchon Novitan Tennessee langasta.